Nyt kirjoittamisinto nousi minullekkin,
eli aloitin kirjoittamaan uutta lc -tä. Pidemmittä puheitta menen tarinaan,
mutta sanon vaan sen , että kommentointi olisi enemmän kuin hyvä juttu;>

snapshot_14b4ef60_d4b4f844.jpg
Stadin keskustaan oli taas rakennettu uusi pieni talo,jota koristi keltaisenruskea seinämä , joka oli yleistynyt jo joka kodissa. Taksi kaartoi pihalle, jonka jälkeen taksin takapenkiltä astui ulos muotiin mukautuneen naisen, mukanaan vain pieni käsilaukku.

snapshot_14b4ef60_d4b4f15f.jpg
Aino katseli onnellisena tonttiaan, ja tunsi onnellisuuden tunteen läpäisevän hänet kokonaan. Hänellä oli oma suuri tontti, johon hän rakentaisi suuren talonsa, ja perheen. Oikeastaan vasta silloin hän olisi onnellinen, mutta tähän oli tyydyttävä.

snapshot_14b4ef60_94b4f871.jpg
Talon Aino sisusti vähäisillä rahoillaan hyvin kauniiksi ja kotoisaksi. Rahaa hänellä oli vain vaivaiset 4800 simeleonia, joista jo yli puolet meni seiniin ja muihin rakennustavaroihin ja tietysti rakennusmiesten palkkoihin. Rahat Aino oli saanut isältään, joka ei tosiaankaan ollut varakas, vaan melkein köyhäin talossa.

snapshot_14b4ef60_14b4f9ab.jpg
Aino oli ammatiltaan oikeasti sirkustaiteilija ja osasi jonglöörätä aivan vimmatusti. Monet nyt varmasti luulivat, että hän on joku strapetsitaiteilija, ehei. Hän on puukkomestarin apulainen, eli seisoo tikkusuorana ja puukkomestari heittää häntä tikoilla. Ehkä siksi, että häneen on helppo tähdätä?

snapshot_14b4ef60_94b4fd40.jpg
Aino näki postipojan pihalla, ja meni hakemaan lehden. Hän löysi töitä opettajauralta, lasten keskeltä. Aino rakasti lapsia, ja otti työn heti.

snapshot_14b4ef60_94b4f9f9.jpg
Aino oli yleensä ujo, mutta stadiin muutto oli haihduttanut sen kokonaan, sillä jo lentokentällä Aino oli flirttaillut söpöä stuerttia ja kahvilatyöntekijää. Tällä kertaa Aino päätti soittaa palokunnan paikalle, jos vaikka eteen sattuisikin se unelmien puoliso.

snapshot_14b4ef60_34b4fa14.jpg

snapshot_14b4ef60_34b4fa29.jpg
Ja niin palomies ripeällä toiminnalla saapui alle viidessä minuutissa. Voin kuvitella mielessäni jo, kuinka Aino juoksee piiloon jonkun kaapin taakse.

snapshot_14b4ef60_94b4fa4c.jpg
Valitettavasti piilo oli todella huono.. Palomies räyhäsi Ainolle monta minuuttia ja lisäksi aino sai sakkoa 500 simeleonia!

snapshot_14b4ef60_14b4fa6c.jpg
Ja tietenkään Ainolla ei ollut paljoa rahaa, joten palomies veti rahapussin esiin, ja haukkui vielä Löysäilijäksi! Samperi.

snapshot_14b4ef60_14b4fb94.jpg
 Sakot eivät Ainoa hidastaneet, vaan soitti avukseen treffipalvelun. Aino luuli miesten metsästyksen olevan helppoa. Valitettavasti eukko pyysi rahaa antaakseen yhden miehistään Ainolle. Aino antoi vähäiset rahansa ennustajalle, ja voisi vain toivoa parasta.

snapshot_14b4ef60_74b4fc31.jpg
Se ennustaja varmasti tiesi, että Aino oli saanut juuri palomieheltä sakot, ja antoi Ainolle seuraksi palomiehen asuun pukeutuneen miehen. Ainolla oli jäänyt traumoja palomiehistä ja hyvästelikin miehen miltei heti.

snapshot_14b4ef60_74b4f9e0.jpg
Aino oli kyllästynyt olemaan yksin kotona, ja soitti taksin kiinnostavan kuuluiseen paikkaan. Valitettavasti taksi veikin hänet vahingossa johonkin kirpputorille.

snapshot_14b4ef60_b4b4ff8d.jpg
Kun Aino saapui paikalle, hän näki ensimmäisenä valko ihoisen naisen. Minkälaista porukkaa täällä oikein liikkuu? ;o

snapshot_14b4ef60_b4b50021.jpg
Aino jatkoi matkaansa ulos, ja näki siellä itsensä mielestä komean miehen, Uskon. Uskolla ja Ainolla synkkasi todella hyvin. Flirttiä kehiin, beib.

snapshot_14b4ef60_74b5010e.jpg
Paikalla oli myös miehiä, jotka naureskelivat juopuneena palomiehelle, jolle Aino antoi rukkaset.

snapshot_14b4ef60_b4b5030b.jpg
Uskolla oli virtsan karkailu ongelmia. Onneksi meillä on taskussa libressejä. ;>

snapshot_14b4ef60_b4b50275.jpg
Aino ei ollu moksiskaan Uskon vahingoista, vaan hyvästeli Uskon romanttisella suukolla.

snapshot_14b4ef60_f4b504ac.jpg
Uskon lähdettyä, Aino nautti kuutamon valosta ja jo tässä vaiheessa mietti lapsia ja lasten leikkejä. [pahoittelen ruutuja]

snapshot_14b4ef60_f4b4fe00.jpg
Taksi saapui pian ja kuski tööttäsi raivokkaasti tööttiä.

snapshot_14b4ef60_f4b5079b.jpg
Heti kotiin päästyään, Aino soitti Uskolle, ja tämä saapui miltei heti.

snapshot_14b4ef60_34b5072d.jpg
Pienen utelun jälkeen Aino sai puristettua tietoja Uskosta. Uskossa oli paljon hyvää, sitä komeutta ja rahaakin.

snapshot_14b4ef60_14b5084b.jpg
Usko taisi olla todella innokas menemään makuuhuoneen puolelle, kun jo tässä vaiheessa pyörii alastomana. Aino ja Usko olivat kuin teini-ikäisiä, sillä Aino pyysi Uskoa jäämään yökylään. Nälkä yllätti molemmat, jolloin lämmitettiin nopeasti nuudeleita.

snapshot_14b4ef60_14b502b6.jpg
Syömisetkin jäi sivummalle, kun Usko muutti taloon. Hän toi pyöristettynä noin 10 000 simeleonia. Rahaa, vihdoin!

snapshot_14b4ef60_d4b76c81.jpg
Aino patisti Uskon parturille ja he yhdessä menivät shoppailemaan. Usko oli ensin shoppailua vastaan, ja piti hampaat irvessä kiinni ovesta, mutta olikin lopputulokseen erittäin tyytyväinen;> (En uskonut että Uskosta tulee noinkin hotti.)

- Eli siinä oli ensimmäinen osa. -
Toivottavasti edes jotenkuten nautitte, ja kommentoitte;>, näin ensijaksoja odotellessa. -

- Peppi